|
|
Tämän vuoden festivaaleilla ennen kokemattomuus toteutuu kahdenkin eri esiintyjäparin toimesta. Jo viime vuotisilla festivaaleilla mukana ollut Timo Rautiainen (www.trioniskalaukaus.net), joka silloin oli liittoutunut duoksi yhdessä Sakari Kuosmasen kanssa, on mukana myös tänä vuonna. Nytkin hän on tekemässä duettoa. Tällä kertaa taisteluparina on YUP:n keulahahmo Jarkko Martikainen (www.yup.ms). Kun kaksi suomalaista kärkibändiä yhdistää solistiensa toimesta voimansa, on lopputuloksena odotettavissa taatusti kokemisen arvoinen soppa. Miesten apuna on vielä lisäksi lyömäsoittimilla keitosta maustamassa Trio Niskalaukauksen rumputaiteilija Seppo Pohjolainen.
Toinen uutuustuote, duo myöskin toteutuu kahden pitkänlinjan muusikon, eli Even ja Pave Maijasen yhteistyön tuloksena. Miehet ovat luvanneet tuoda kuulijoiden iloksi molempien tuttuja hittejä takavuosilta. Eve, eli Jarkko Eve loi Dingosta eroamisensa jälkeen soolouran, joka tuotti mm. sellaisia isoja hittejä, kuin "Huuda mua", "Intiaani", "Kuun poika Luca" jne. Paven taas tuntevat kaikki.
Pauli Hanhiniemi taas aikoo olla paikalla koko Perunateatterinsa voimin. Orkesteri ei ole pitänyt tapanaan tehdä akustisia keikkoja, mutta aikoo nyt tehdä poikkeuksen.
Orkestereista Veeti & Velvets, Veeti & Elastic Family, Leningrad Cowboys, sekä lukuisista teatteriesityksistä sekä musikaaleista ja muun muassa Uuden Iloisen Teatterin lavoilta tuttu soulmies Veeti Kallio saapuu yhdessä kitaristin kera ilahduttamaan kaikkia sielukkaasta musiikista ja suurista tulkinnoista pitäviä kuulijoita.
Illan täydentää Mari Rantasila trio.
|
|